Työvaatehuolto
Pesemme työvaatepyykkiä Riihimäen alueella
(noin 30km säteellä Riihimäestä).
Pesusopimuksella työvaatehuolto toimii, helposti, näppärästi ja mikä parasta myös nopeasti. Pystymme tuottamaan palvelua joustavasti asiakkaan toiveita toteuttaen ja tuotamme palvelun kokonaisuudessaan itse, ammattitaitoa ja osaamista hyödyntäen.
Likaiset työvaatteet noudetaan kohteesta joka perjantai klo 8-15:00 välisenä aikana. Perjantain ollessa pyhäpäivä, pyykit noudetaan edellisenä arkipäivänä. Noudon yhteydessä palautetaan edellisen viikon pestyt työvaatteet. Tarvittaessa järjestämme likaisille vaatteille astian, jossa on pyykkipussi.
Kustannukset: Tarjoushinta sisältää myös kuljetusmaksun Riihimäen alueella, joten erillisiä logistiikka maksuja ei ole.
Miksi työvaatteet kannattaa pesettää pesulassa
Harva tulee ajatelleeksi, että kotipesusta saattaa koitua ikäviä yllätyksiä kotikoneen omistajalle. Yksityistalouksiin suunniteltujen laitteiden kanssa voi ajan mittaan tulla ongelmia, jos niihin kertyy esimerkiksi rakennuksilta peräisin olevia jäämiä. Iso asia on myös, ettei työasujen pyykkäyksestä enää koidu ylimääräistä vaivaa ja ajanhukkaa omalle henkilökunnalle.
Voisi kuvitella, että työvaatteiden pesu ei ole rakettitiedettä. Työvaatteiden oikeaoppinen pesu vaatii kuitenkin tietoa, oikeanlaisia pesuaineita ja oikeanlaisia koneita. Meillä on sitä kaikkea.
Työvaatteet on pestävä oikeassa lämpötilassa ottaen huomioon käyttäjän töiden hygieniavaatimukset. Pesu edellyttää ammattilaisten käyttämiä pesuaineita ja niiden oikeaa annostelua.